Etusivu

Toimintalinja

Johtokunta

Nuorisotoiminta

Kilpailutoiminta

Jäsenasiat

Tallitoiminta

Valmennukset

Linkit

Arkisto

 

 

 

 

 

 

 

 

Esteratsastuksen seurakilpailut 22.2.2009

Hei ratsastajat!
Tällä hetkellä ulkokenttämme on ohuen lumikerroksen alla niin muhkurainen ja jäinen, että siellä voi vain kävellä. Niinpä koko verryttely tapahtuu ryhmittäin radalla; noin 6 ratsukon ryhmää kohti aikaa on 15min.
1. luokka alkaa klo 11.00; tätä ennen siihen osallistuvat ratsukot ovat jo tutustuneet rataan jalan ja verrytelleet. Luokan kaikki 9 ratsukkoa verryttelevät samassa ryhmässä, sillä ratsuja luokassa on vain 6. Välittömästi luokan palkintojenjaon jälkeen noin klo 11.30 kävellään 2. luokan rata, ja 1. ryhmä tulee verryttelemään niin, että luokka pyritään alkamaan klo 11.50. Luokan 3 pyrimme aloittamaan noin klo 14.45 ja luokan 4 noin klo 17.30. Huomaa, että ajat ovat arvioituja! Maneesikisoissa poisjäännit ja jälki-ilmoittautumiset aiheuttavat tavallista enemmän muutoksia aikatauluihin, ja myös muutoksia lähtöjärjestykseen on hankala tehdä.  Kanslia auttaa tarvittaessa, puh. 040-7728469.
Näissä kisoissa tulemme kiinnittämään erityistä huomiota raipan käyttöön, sillä tältä osin määräyksiä on tarkennettu hevosten hyvinvointia silmällä pitäen. Tässä uusittu kohta kilpailusäännöistä; huomaa erityisesti lihavoitu teksti – tämä koskee myös ”tavallista” seuratason ratsastajaa:


2. Raipan liiallinen käyttö
• Kilpailija ei saa purkaa kiivastumistaan raipan käytöllä. Sellainen on aina liiallista.
• Raippaa ei saa käyttää hylkäämisen jälkeen tai sen jälkeen kun hevonen on hypännyt radan viimeisen esteen
• Raippaa ei tule koskaan käyttää ylilyönteihin (esim. lyödä raippa oikeassa kädessä hevosen vasemmalle kyljelle).
Hevosta ei koskaan saa lyödä raipalla yli kolmea kertaa peräkkäin samassa tilanteessa.
Mikäli hevosen nahka rikkoutuu, on kyseessä aina kohtuuton raipan käyttö.
• Kilpailija, jonka todetaan käyttäneen raippaa väärin tai liiallisesti, suljetaan kilpailusta ja hänelle voidaan tuomariston päätöksellä määrätä rikesakko. (338.D.8.)

Tervetuloa viettämään rattoisaa laskiaissunnuntaita kilpailujen merkeissä!


Luokka 1 - Este Puomiluokka, arv. A.0.0
Esteratsastuksen seurakilpailut 22.2.2009
Salon Ratsastusseura ry
9 ilmoittautuminen
Pj. tuomari: Leena Palojärvi
Kilpailunjohtaja: Jaana Lumme
Kuuluttaja: Mari Weckman
Estetuomari: Maija Haapakoski
Ratamestari: Johanna Palojärvi
 
Lähtönro Ratsastaja Hevonen
  Kasvattaja Suku Hevosnro
1 Miro Kokko Toffee
  Kulta-Ahon Ratsastajat ry   69
2 Anna Roms Rosalie's Revenge
  Salon Ratsastusseura ry   67
3 Oona Kaskinen Amerika
  Salon Ratsastusseura ry   55
4 Marjo Mettala Velhon Lohtu
  Ratsastusseura Mt-Team   61
5 Kiara Herranen Toffee
  Salon Ratsastusseura ry   69
6 Nea Lindgren Sirun Akilleus
  Salon Ratsastusseura ry   44
7 Petra Forsman Apollio
  Tuntematon   53
8 Sari Lindholm Amerika
  Salon Ratsastusseura ry   55
9 Eino Kokko Toffee
  Kulta-Ahon Ratsastajat ry   69
 
ylös

Luokka 2 - Este 50/60cm, arv. A Kategoria 1 + H
Esteratsastuksen seurakilpailut 22.2.2009
Salon Ratsastusseura ry
38 ilmoittautuminen
Pj. tuomari: Leena Palojärvi
Kilpailunjohtaja: Jaana Lumme
Kuuluttaja: Mari Weckman
Estetuomari: Maija Haapakoski
Ratamestari: Johanna Palojärvi
 
Lähtönro Ratsastaja Hevonen
  Kasvattaja Suku Hevosnro
1 Saara Parkkamäki Vasarpoik
  Salon Ratsastusseura ry Mirkkeli - H.H. Hurma 35
2 Suvi Leinonen V.V.Nora
  Melkkilän Ratsastajat   65
3 Anni Haapakoski Carlos
  Salon Ratsastusseura ry   49
4 Anna Silen Simmu
  Melkkilän Ratsastajat   66
5 Pinja Paakkonen Apollio
  Salon Ratsastusseura ry   71
6 Anni Leppämäki Schneewittchen
  Salon Ratsastusseura ry   27
7 Noora Tsurkka Humuhelmiina
  Salon Ratsastusseura ry   36
8 Emmi Hopiavuori Amerika
  Salon Ratsastusseura ry   55
9 Tiia Koponen Skorpan
  Salon Ratsastusseura ry   70
10 Laura Jokinen Villi-Jenka
  Salon Ratsastusseura ry   52
11 Johanna Soiluva Carlos
  Salon Ratsastusseura ry   49
12 Hanna Koli Woolpacks Sweetie Pie
  Salon Ratsastusseura ry   60
13 Kiia Lindgren Sirun Akilleus
  Salon Ratsastusseura ry   44
14 Anna Paatero Vasarpoik
  Salon Ratsastusseura ry   38
15 Henna Minkkinen Ande
  Salon Ratsastusseura ry   24
16 Maiju Hoskonen Washington
  Salon Ratsastusseura ry   80
17 Essi Joronen Vespadora
  Salon Ratsastusseura ry   5
18 Marika Kaskinen Aadu
  Salon Ratsastusseura ry   43
19 Elina Reini Väli-Patu
  Auranmaan Ratsastajat   59
20 Robin Lumme Humuhelmiina
  Salon Ratsastusseura ry   36
21 Elisa Palokankare Vilon Tyrsky
  Salon Ratsastusseura ry   18
22 Ida Heikkonen Daylight
  Salon Ratsastusseura ry   33
23 Irina Kokko Jämpti
  Kulta-Ahon Ratsastajat ry   68
24 Sophia Lindström Grumse
  Paraisten Ratsastusseura   50
25 Elli Mikkola Hopian Helmi
  Salon Ratsastusseura ry Timant - Hilu 3
26 Mira Idström Never Ending Story
  Kulta-Ahon Ratsastajat ry   73
27 Emma af Björksten Newston
  Salon Ratsastusseura ry   74
28 Malin Alexandersson Grim Hugleikson
  Paraisten Ratsastusseura   51
29 Jenna Sunnari Velvet H
  Kaarinan Kenttäratsastajat Kak   46
30 Outi Suominen Rallin Syke
  Salon Ratsastusseura ry   12
31 Pauliina Rasimus Daylight II
  Salon Ratsastusseura ry   42
32 Jenna Kurppa Tom
  Salon Ratsastusseura ry   22
33 Pia Isotalo Knuutilan Sampo
  Paimion Ratsastajat   64
34 Helmi Kiviranta Hehku-Tyttö
  Kulta-Ahon Ratsastajat ry Säkenöi Voimaa - Vokker 11
35 Kiia Lindgren Vespadora
  Salon Ratsastusseura ry   5
36 Terhi Lehtimäki Knabe
  Auranmaan Ratsastajat Tuntematon Ori 7
37 Susanna af Björksten Emmeliina
  Salon Ratsastusseura ry   75
38 Veera Leivo Strelizia Nikolai
  Salon Ratsastusseura ry   40
 
ylös

Luokka 3 - Este 70/80cm, arv. A Kategoria 1 + H
Esteratsastuksen seurakilpailut 22.2.2009
Salon Ratsastusseura ry
36 ilmoittautuminen
Pj. tuomari: Leena Palojärvi
Kilpailunjohtaja: Jaana Lumme
Kuuluttaja: Mari Weckman
Estetuomari: Maija Haapakoski
Ratamestari: Johanna Palojärvi
 
Lähtönro Ratsastaja Hevonen
  Kasvattaja Suku Hevosnro
1 Mirva Nurminen Eternal Flake
  Salon Ratsastusseura ry   58
2 Irina Kokko Jämpti
  Kulta-Ahon Ratsastajat ry   68
3 Outi Suominen Rallin Syke
  Salon Ratsastusseura ry   12
4 Elisa Palokankare Vilon Tyrsky
  Salon Ratsastusseura ry   18
5 Veera Leivo Strelizia Nikolai
  Salon Ratsastusseura ry   40
6 Terhi Lehtimäki Knabe
  Auranmaan Ratsastajat Tuntematon Ori 7
7 Sophia Lindström Grumse
  Paraisten Ratsastusseura   50
8 Ida Heikkonen Daylight
  Salon Ratsastusseura ry   33
9 Stella Ekström Aadu
  Salon Ratsastusseura ry   43
10 Jenna Kurppa Tom
  Salon Ratsastusseura ry   22
11 Marika Lappalainen Ande
  Salon Ratsastusseura ry   24
12 Emmi Viuhko Mythos
  Kaarinan Kenttäratsastajat Kak   63
13 Saana Tindell Livoonia
  Salon Ratsastusseura ry   39
14 Christa Koivisto Heros ex Perkos
  Hattel Riders ry   78
15 Anu Lehti Alviina
  Salon Ratsastusseura ry   81
16 Mira Idström Never Ending Story
  Kulta-Ahon Ratsastajat ry   73
17 Kati Laakkonen Schneewittchen
  Salon Ratsastusseura ry   27
18 Santeri Ahvanainen Minipertti
  Salon Ratsastusseura ry   76
19 Jenna Sunnari Velvet H
  Kaarinan Kenttäratsastajat Kak   46
20 Pauliina Rasimus Daylight II
  Salon Ratsastusseura ry   42
21 Susanna af Björksten Emmeliina
  Salon Ratsastusseura ry   75
22 Roosa Mikkola Hopian Helmi
  Salon Ratsastusseura ry Timant - Hilu 4
23 Pia Isotalo Knuutilan Sampo
  Paimion Ratsastajat   64
24 Helmi Kiviranta Hehku-Tyttö
  Kulta-Ahon Ratsastajat ry Säkenöi Voimaa - Vokker 11
25 Miia Lindgren Sirun Akilleus
  Salon Ratsastusseura ry   1
26 Elina Reini Väli-Patu
  Auranmaan Ratsastajat   59
27 Malin Alexandersson Grim Hugleikson
  Paraisten Ratsastusseura   51
28 Emma af Björksten Newston
  Salon Ratsastusseura ry   74
29 Annemari Toivonen Livoonia
  Salon Ratsastusseura ry   39
30 Maiju Hoskonen Pallas Tequila
  Salon Ratsastusseura ry   37
31 Jenna Rinnekari Alo-Muisto
  Salon Ratsastusseura ry   6
32 Laura Jokinen Jam Session
  Salon Ratsastusseura ry Brillant - Nantan 9
33 Henni-Leena Helenius Capparis
  Raision Ratsastajat   47
34 Pia Roppsfeldt Dargan
  Salon Ratsastusseura ry Dogshnkhar - Munir 45
35 Heli Rainio Villiveto
  Kotimäen Ratsastajat ry   62
36 Robin Lumme Go Roger
  Salon Ratsastusseura ry   56
 
ylös

Luokka 4 - Este 90/100cm, arv. 367.1(A2/A2) Kategoria 1 + H
Esteratsastuksen seurakilpailut 22.2.2009
Salon Ratsastusseura ry
10 ilmoittautuminen
Pj. tuomari: Leena Palojärvi
Kilpailunjohtaja: Jaana Lumme
Kuuluttaja: Mari Weckman
Estetuomari: Maija Haapakoski
Ratamestari: Johanna Palojärvi
 
Lähtönro Ratsastaja Hevonen
  Kasvattaja Suku Hevosnro
1 Pia Roppsfeldt Dargan
  Salon Ratsastusseura ry Dogshnkhar - Munir 45
2 Laura Jokinen Jam Session
  Salon Ratsastusseura ry Brillant - Nantan 9
3 Elina Koivunen Humukelmiina
  Salon Ratsastusseura ry Kelmi - Jessimo 48
4 Veera Pukkila Geronimo
  Salon Ratsastusseura ry Gepatit (gepatits) - Maru Ex Gavr 57
5 Heli Rainio Villiveto
  Kotimäen Ratsastajat ry   62
6 Robin Lumme Go Roger
  Salon Ratsastusseura ry   56
1 Sari Tyni Kassel
  Salon Ratsastusseura ry Königin'S Sohn Ks 69 - Tuntematon Ori 54
2 Minttu Vanhanen Plouyier D
  Salon Ratsastusseura ry   79
3 Amanda Prykäri Nancy II
  Kimitoöns Ryttare   72
4 Hanne Lahti Kupleja
  Salon Ratsastusseura ry   77
 
ylös

Equipe - Datasystem för ridsport